Jaanan kamera tärähtää tarkoituksella
Tämän viikon lauantaina ratkeaa jälleen, mikä on vuoden paras luontovalokuva. Helsingissä pidettävässä gaalassa esiintyy tällä kertaa omalla kuvaesityksellään kansainvälisesti palkittu turkulainen ammattivalokuvaaja, valokuvataiteilija ja valokuvauskouluttaja Jaana Kotamäki, joka aikaisempina vuosina on usein ollut vuoden luontokuva -finalistien joukossa.
Jaanan valokuvataiteelle on ominaista se, että hän on luopunut ”fotorealismista”. Näköiskuvien sijaan hän leikittelee luonnosta löytämillään muodoilla ja väreillä ja luo niistä miltei abstrakteja teoksia. Tekniikkaa, jossa kameraa liikautetaan tahallisesti kuvaushetklellä ja saadaan näin aikaan unenomainen tunnelma, Jaana on käyttänyt jo parinkymmenen vuoden ajan ja häntä pidetäänkin tämän kuvaajakoulukunnan pioneerina Suomessa.
Toki Jaana on myös perinteisen kameratyön taituri. Hän on vieraillut sadat häät, hautajaiset, synttärit ja kastejuhlat. Niissä toimiessa on Jaanan mukaan tärkeää, että kuvat ovat kuin tapahtuman keskipisteestä otettuja, mutta kuvaaja ei työskennellessään tee itsestään häiritsevästi numeroa.
Viikon turkulainen Mika Lamppu
Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,
Viikon turkulainen Kalevi Rothberg
Kalevi Rothberg (vas.), Erkki Välilä, Jorma Saarinen, Kurt Nordanberg, Anneli Saaristo ja Reino Kotaviita keikalla Turun linnassa vuonna 1980. Kalevi
Viikon turkulainen Ilkka Joukanen
Joukanen on viihtynyt joella, ilmassa ja Puutorilla Ilkka Joukanen on ollut ravintola-alalla pian viisi vuosikymmentä ja niistä kolme yrtittäjänä.
Viikoin turkulainen Olli Järvenkylä
Olli samoili Aurajoella 30 vuotta Suomen saloilla retkeillyt luontomies, eräopas ja tietokirjailija Olli Järvenkylä on lähtöisin Järvenpäästä, mutta asettunut
Viikon Turkulainen Reima Nurmikko
Kuva: Turun Seutusanomat/Janica Vilen Reima Nurmikko on haahkojen emo Helsingissä jo 75 vuotta sitten syntynyt, mutta Turun piirustuskoulun kautta 1970
Viikon turkulainen Jenna Saario
Kultahattu Jenna Saario Siinä, missä jäällä kiekkoileva TPS on viime vuosina rämpinyt, on salien parketeilla säihkytty. ja legendoja syntynyt.