Eero Roine oli suosittu elokuvissakin. Hän sai sivuosa -Jussin elokuvasta Ihmisiä suviyössä. Kuvassa kohtaus elokuvasta Pinsiön paroni.
Roineen teatterisuvun kantaisä
On niitäkin, joiden mielestä Roineen teatteriperhe on peritamperelainen taideklaani. Onkin syytä palauttaa mieleen, että Roineitten juuret ovat syvällä Raunistulan savessa ja suvun kantaisä Eero Roine turkulaistakin turkulaisempi.
Eero syntyi Raunistulassa helmikuussa 1904 suutariperheeseen. Työläiskaupunginosa oli Eerolle rakas aina, hänen nähtiin tallustelevan flanellikalsareissaan kesäpaikaksi muuttuneella kotipihallaan vielä ikämiehenä.
Osuuskaupan puksusta tuli innokas harrastajanäyttelijä, jonka taidot Turun Työväen Teatterissa herättivät ihastusta. Tunnettuutta lisäsi se, että Eero oli aikansa stand up -koomikko, joka riemastutti moninaisissa juhlissa, kuten harjannostajaisissa. Aulis Ruostepuro muisteli kerran, miten lavalla olleelle Roineelle huudettiin yleisön joukosta: ”Mä olen kuullu ton jutun”, mihin Roine salamana vastasi: ”Ja nyt sää kuulet sen taas”.
Tampere sai otteen Roineesta, kun tämä haki oppia näyttämötyöhön Työväen näyttämöiden kurssilta Tampereelta. Vuonna 1936 perhe muutti Manseen, nyytissä mukana kulki vain muutaman kuukauden ikäinen Eila -tytär, josta tuli ikoninen kansansuosikki samoin kuin Tampereella syntyneistä nuoremmista sisaruksista Liisasta ja Eskosta.
Eero Roine syntyi Turussa – ja myös kuoli. Hänen piti esiintyä vävypoika Vili Auvisen ohjaamassa kesäteatterissa Turussa vuonna 1966, mutta elämä päättyi Raunistulan kodissa, rauhallisesti nukkuessa.
Eero Roineen nuorempi veli Eino oli kova kommunisti, joka istui 30-luvulla ja jatkosodan aikaan poliittisista syistä vankilassakin. Hänet valittiin SKDL:n listoilta eduskuntaan ensi kertaa vuonna 1945 ja istui parlamentissa peräti 18 vuoden ajan.
Viikon turkulainen Mika Lamppu
Mika on sivistynyt pillimies Jalkapallon ystäville on alkamassa yövalvontakuukausi, kun Amerikassa pelattavat MM-kisat tällä viikolla käynnistyvät. Sitä ei tiedä,
Viikon turkulainen Kalevi Rothberg
Kalevi Rothberg (vas.), Erkki Välilä, Jorma Saarinen, Kurt Nordanberg, Anneli Saaristo ja Reino Kotaviita keikalla Turun linnassa vuonna 1980. Kalevi
Viikon turkulainen Ilkka Joukanen
Joukanen on viihtynyt joella, ilmassa ja Puutorilla Ilkka Joukanen on ollut ravintola-alalla pian viisi vuosikymmentä ja niistä kolme yrtittäjänä.
Viikoin turkulainen Olli Järvenkylä
Olli samoili Aurajoella 30 vuotta Suomen saloilla retkeillyt luontomies, eräopas ja tietokirjailija Olli Järvenkylä on lähtöisin Järvenpäästä, mutta asettunut
Viikon Turkulainen Reima Nurmikko
Kuva: Turun Seutusanomat/Janica Vilen Reima Nurmikko on haahkojen emo Helsingissä jo 75 vuotta sitten syntynyt, mutta Turun piirustuskoulun kautta 1970
Viikon turkulainen Jenna Saario
Kultahattu Jenna Saario Siinä, missä jäällä kiekkoileva TPS on viime vuosina rämpinyt, on salien parketeilla säihkytty. ja legendoja syntynyt.