Kari Selinheimo oli Booktorin isä
Kun vanhoja ja uusia kirjoja rakastavien Booktori-tapahtuma ensi viikolla valtaa Vanhan suurtorin maiseman, on hyvä muistella kiintoisaa ihmistä ja elämäntarinaa tämän 25 vuotta täyttävän messun takana.
Kari Selinheimo isä, majuri Osmo Selinheimo oli 18 -vuotiaana vapaussotaan ilmoittautunut ammattisotilas. Karin setä Oras Selinheimo komensi kovia kokeneita joukkoja, kun Kiestingin mottia purettiin. Mukana niissä rämpi vielä keskenkasvuisena vapaaehtoisena tämän kirjoittajan isäkin.
Karista ei tullut sotilasta vaan kulttuuripersoona. Hän pääsi opiskelemaan Suomen Teatterikoulun ohjaajalinjalle vuonna 1965 ja kuului Lapualaisoopperan ja Vanhan valtaajien sukupolveen.
Tie vei pois Helsingistä, Selinheimosta tuli Seinäjoen, Kajaanin ja Kemin teatterien johtaja. Varsinkin Kajaanin vuodet 1973 – 82 olivat merkittäviä, niiden aikana Selinheimo vaikutti voimakkaasti siihen, että Kajaani sai alueteatterin statuksen.
Viisikymppisenä, vuonna 1993, Selinheimo katsoi saaneensa tarpeekseen teatterista. Hän ilmaantui Turkuun ja perusti Puutorin laidalle antikvariaatti Omituisten opusten kaupan. Kun Puutorin vessa neljä vuotta myöhemmin muutettiin ravintolaksi, alkoi yhteistyö, jolla autioksi koettua Puutoria koetettiin elävöittää. Kari sanoi liikkeensä ovelta katsoessaan, että ”tuossa meillä on leikkikenttä, jolla kukaan ei leiki”. Booktorin syntysanat oli näin lausuttu, Kari oli idean isä, mutta toteuttamisen moottorina oli hänen poikansa Niko, vilkkaana säntäilevä ideamylly. Puutorin Vessan vaihdettua omistajaa Booktori muutti maisemaa ensin jokirantaan, josta viime vuonna siirtyi vanhalle suurtorille. Kari Selinheimo kuoli vuonna 2023 muistisairauden runtelemana. Jo neljä vuotta aiemmin oli syöpä vienyt Nikon. Booktorilla kulttuuriperheen muisto yhä elää.
Markku Heikkilä
Kuvateksti: Kari ja Niko Selinheimo Puutorilla Booktorilla 2012.
Viikon turkulainen Panu Routila
Patrian pomolla on viininenääkin Turussa syntynyt ja Turun kauppakorkekoulussa maisterinpaperinsa suorittanut Turun kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Panu Routila kelpaa vallan
Viikon turkulainen Heino Nyyssönen
Heino tuntee muuttuvan Unkarin Valtio-opin yliopistolehtori, politiikantutkija ja tietokirjailija Heino Nyyssönen on ollut viime päivinä suosittu asiantuntinja mediassa eikä
Viikon turkulainen Kaarle Knuutinpoika
Kaarle ei paljon uida ehtinyt Turku oli Kaarle Knuutinpojalle tärkeä paikka, vaikka tuskin hän täällä paljon uida polskutteli. Onhan
Viikon turkulainen Seppo Mäkinen
Sepon käsi ei vapise Sata vuotta on komea ikä mille tahansa järjestölle. Tällä viikolla tuon rajapyykin saavutti Turun Seudun
Viikon turkulainen – Åke Tott
Pohjolan lumiaura oli hurja mies Nyt, kun Kaarina Maununtyttären hauta on ollut arkeologisen huomion kohteena, on paikallaan nostaa viikon
Viikon turkulainen Jani Sormunen
Jani Sormunen ei punkkia pelkää Kevät tulee ja sen merkkejä odotetaan innolla. Jotkut merkit saisivat tosin olla ilmaantumattakin. Näin