Riku lukee luonnossa
Jos olette joskus samoillut Aurajokirannan metsissä, Halisten yläpuolella olevalla Virnamäen katajia kasvavalla rinteellä, ja nähneet siellä kannolla istuvan, kirjaa lukevan miehen, olette luultavasti törmänneet Riku Korhoseen.
Riku on moneen kertaan palkittu turkulaiskirjailija. Hänen hylllyssään on muun muassa Lääkäriromaanilla vuonna 2010 ensimmäisenä suomalaisena saatu Euroopan unonin kirjallisuuspalkinto. Finlandia -ehdokkuuskin vuodelta 2016 on vyöllä.
Ilpoisten lähiössä vuonna 1972 syntynyt ja lapsuutensa viettänyt, luonnossa viihtyvä Korhonen on kertonut, että Virnamäen kesäpäivinä kuumankeltaisena hehkuva maisema on ollut merkityksellinen paikka, siellä luetut kirjat ovat jääneet merkillisellä tavalla voimakkaammin mieleen kuin monet muut teokset.
Kirjailijaksi tullakseen ei tarvitse olla kokenut onnetonta lapsuutta eikä viinan ja huumeiden kanssa tuhraaminen ole eduksi, vaikka moni taiteilijanalku nuorena niin luulee. Tuohon harhaan Rikukin kertoo sortuneensa, mutta keski-iän alkaessa häämöttää saaneensa itseään niskasta kiinni. Kirjallisuuden ystävät toivovat, että ote edelleen pitää ja ansiokkaaseen romaanisarjaan ilmestyy uusia helmiä lähiaikoina.
Kuva: WSOY
Avainsanat: #kesä
🍂 10 asiaa, joista tietää syksyn saapuneen Turkuun
Aamulla mietit, pitäisikö laittaa takki. Iltapäivällä kadut sitä. Aurajoen rannassa terassituolit alkavat harventua. Ensimmäinen ihminen ilmoittaa Facebookissa, että “nyt
Mitä minun autoni pitää elämässäni tehdä?
Teksti: Petri Hyrsky Mihin varsinaissuomalainen käyttää autoa vuonna 2026? Auto vie töihin, kauppaan, mökille, harrastuksiin ja joskus meren yli
Viikon turkulainen Karri Salmi
Karri Salmi ennusti osakesäästäjien retkellä Maarianhaminassa tulevaisuutta varovaisesti. Paljon riippuu siitä, onko tekoälymarkkina kuumennut liikaa. Alunperin rakeinen kuva on paranneltu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija