Mika – maileri nuijan varressa
Viime päivinä on pantu merkille, miten hyvin edustettuina entiset huippu-urheilijat ovat maan hallituksessa. Kävelysuuruus Sari Essayahin ja huippupurjehtija Sari Multalan rinnalle valtioneuvoston jäseneksi nousi pikaluistelun EM-mitalisti ja olympiaedustaja Mika Poutala.
Turunkin johtavien poliitikkojen joukosta löytyy huippu-urheilutaustaa. Valtuuston puheenjohtajan nuijaa käyttelevä Mika Maaskola oli neljä vuosikymmentä sitten melkoinen hirmu keskimatkoilla. Nykyään 58 -vuotias Maaskola oli alle kaksikymppisenä ikäluokkansa nopein maileri Euroopassa ja Kalevan kisojen monivuotinen mitalisti sekä Ruotsi-ottelun lajivoittaja kahteenkin kertaan.
Turun Tovereita edustanut Mika kiinnostui yhteiskunnan asioista työpaikallaan Turun vesilaitoksella, eteni pääluottamusmieheksi ja tuli valituksi kaupunginvaltuustoon vuonna 2005. Nykyään hänet työssään asukaskoordinaattorina tunnetaan varsinkin Pääskyvuoren maisemissa. Voitto Hellstenin jälkien seuraaminen eduskuntaan asti ei muutamasta hyvästä yrityksestä huolimatta ole toistaiseksi aivan onnistunut. Urheilijaa kirveltää nelossija, vaaliehdokasta varasijalle jäänti.
Avainsanat: #urheilu
Viikon turkulainen Jari Salonen
Kuvateksti: Jari Salonen esiintyi tiistaina Tiistaiseurassa. Jari Salonen pinkoo Turkua maailmankartalle Paavo Niurmi oli ensimmäinen suomalainen supertähti. Hänen sanottiin juosseen
Viikon turkulainen Johanna Ivaska
Ivaska tuntee syövän koukut ja ankkurit Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian professori Johanna Ivaska tietää ehkä paremmin kuin kukaan ihminen
Viikon turkulainen Heikki Martikainen
Hessu kiitti ja kumarsi Yksi luku turkulaista ravintolahistoriaa kirjoitettiin loppuun, kun vuonna 1967 perustettu Brahen kellari sulki ovensa. Ravintoloitsija
Viikon turkulainen Eero Harkke
Kuvateksti: Eero Harkke. Tekoälyn vanhasta mustavalokuvasta parantelema otos. Harkken veljekset loivat legendan Jotkin tuotemertkit kasvavat elämää suuremmiksi ja niistä tulee
Viikon turkulainen – Miro Varjonen
Miro Varjonen hylkäsi bensankäryn Turkulaisen moottoriurheilun historiassa on monia isoja tähtiä Rauno Aaltosesta Jarno Saariseen. Uusia mestareita syntyy, kun
Ulla Korpelan monta elämää
Äskettäin vähän isompia syntäreitään juhlineella Ulla Korpelalla on ollut monipolvinen elämä. Kotiseutu on vaihdellut ympäri maata pohjamaalta Savoon, Karjalaan,