PUISTOT ja viheralueet on yhdistetty kaupunkilaisten terveyteen useissa tutkimuksissa, mutta tuoreiden suomalaistulosten perusteella hyödyt saadakseen puistoissa ja metsissä pitää myös käyskennellä, pelkkä niiden lähellä asuminen ei auta.
Tulokset perustuvat vuosina 2015–2016 Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla tehtyyn kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin myös osallistujien asuinalueiden vehreyttä ja vesistöjen määrää kilometrin säteellä kodista. Tutkimukseen osallistui 7 300 yli 25-vuotiasta.
Osallistujien terveys pääteltiin siitä, kuinka moni heistä käytti mielenterveys-, verenpaine- tai astmalääkityksiä.
Viheralueiden tai vesistöjen läheisyys tai niiden näkyminen ikkunasta eivät liittyneet lääkitysten todennäköisyyteen, tulokset osoittivat. Lääkitykset olivat sen sijaan noin 25–30 prosenttia harvinaisempia osallistujilla, jotka säännöllisesti kävivät ja oleskelivat puistoissa, metsissä tai muilla viheralueilla.
Osallistujien sosiaalinen ja taloudellinen tilanne ei vaikuttanut yhteyksiin, mutta osa tuloksista saattoi selittyä painoindeksillä. Puistoja käyttävät olivat jonkin verran muita osallistujia hoikempia, tutkijat havaitsivat.
Havainnot olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat puistoja ja muuta kaupunkiluontoa hyödyntävien välttyvän lääkitystä vaativilta mielenterveysongelmilta, korkealta verenpaineelta ja astmalta muita kaupunkilaisia todennäköisemmin. On kuitenkin myös mahdollista, että terveemmät yksilöt vain liikkuvat enemmän puistoissa ja metsissä.
Puistojen, viheralueiden ja luonnon terveyshyödyistä on saatu viitteitä monissa tutkimuksissa. Metsä ja viheralueet voivat muun muassa vähentää stressiä, parantaa mielialaa ja laskea sydämen sykettä. Viheralueiden lähellä asuvilla on myös vähemmän sydän- ja verisuonitauteja.
Tutkimus julkaistiin Occupational & Environmental Medicine -lehdessä.
Lähde:IS
Kalevalan päivä – kertomusten voima elää yhä
Helmikuun 28. päivä on suomalaisen kulttuurin juhlapäivä. Silloin liput liehuvat ja muistamme teosta, joka on kulkenut kanssamme lähes kahden vuosisadan
Tänään on hyvä päivä hengittää raikasta ilmaa, kohdata ihmisiä – tai vain nauttia talvipäivästä
Talvisunnuntai Varsinais-Suomessa – nyt nautitaan lumesta Yöllinen lumisade teki sen taas. Aamulla Varsinais-Suomi heräsi valkoiseen maisemaan, ja hetken aikaa maailma
Putket jäässä? Me sulatamme ne ennen kuin jäätyminen ehtii aiheuttaa suuria vahinkoja
Talvi ei katso kalenteria. Kun vesijohto tai pieni viemäri jäätyy, tilanne tulee usein yllättäen ja aiheuttaa nopeasti stressiä. Vesi ei
Huomenna on Ystävänpäivä, hieman historiaa
Ystävänpäivän historia on yhdistelmä kristillistä perinnettä, antiikin juhlia ja myöhempää romanttista kulttuuria. 1. Antiikin Rooma – Lupercalia Ystävänpäivän taustalla
💛 Käytännön vinkit yksinäisyyden lievittämiseen pienillä teoilla
1. 📞 Säännöllisyys voittaa pituuden 10–15 minuutin puhelu viikossa on usein vaikuttavampi kuin harvinainen pitkä keskustelu. Tee siitä rutiini:
Leasingkumppani on noussut nopeasti arvostetuksi toimijaksi ajoneuvoleasingin kentällä.
Leasingkumppani – paikallista ja nuorekasta leasing-osaamista kasvuyrityksille Turussa toimiva Leasingkumppani edustaa uuden sukupolven yrittäjyyttä, jossa paikallinen tuntemus, nopea reagointi