Viikon turkulainen Nils Henrik Pinello

Kuva: Kansallisgalleria

Nils Henrik oli touhun mies palosta toipuvassa Turussa

Turussa on käyty viime päivinä perinteistä pikku kinaa siitä, miten kohdella historiallisia rakennuksia. Museossa ollaan kitkeriä siitä, että Åbo Svenska Teaternin eteen on tuotu mainostaulua. Lienee hyvä hetki nimetä viikon turkulaiseksi Nils Henrik Pinello, teatterin perustaja.  Sehän muistetaan paremmin, että Pinello perusti myös nimeään kantavan ravintolan pylväikköineen jokirantaan.

Nils Henrik Pinello oli isän puolelta genovalaista meriupseerisukua ja  seilasi itsekin jonkin aikaa ennen opintojaan alikonstaapelina saaristolaivaston Turun eskaaderissa. Virkamies ja kulttuuripersoona hänestä kuitenkin tuli, ei merimiestä. Pinello suoritti vuoritutkinnon ja ura vei Kiskon Orijärvelle ja Kirjakkalan ruukkiin, Turun talousseuran sihteeriksi ja valtiopäivämieheksi.  Pysyvämmän jäljen historiaan Pinello jätti heittäytyessään hengen viljelijäksi, kirjailijaksi ja lehtimieheksi.  1830-luvulla Pinello oli pahasta palosta toipuvan Turun kulttuurielämän  näkyvimpiä hahmoja. Pinello oli itse yksi palon uhreista, sillä hänen merkittävin omaisuutensa, kaupunkitalo, meni siinä pätsissä maan tasalle. Aktiivisuus johti Turun Ruotsalaisen teatterin perustamiseen vuonna 1839. Pinello ja hänen tallinnalaissyntyinen vaimonsa Anna Julia olivat melkoisia harrastajanäyttelijöitäkin ja Nils Henrikillä oli joutuisa kynä, jolla syntyi nippu eloisia kertomuksia aikakauden Turusta nimimerkillä Kapten Puff. Mainitaanpa jopa niinkin, että Pinello olisi ollut Suomen ensimmäinen ammattikirjailija.  Epäkäytännölliseksi väitetty Pinello oli mukana perustamassa Porthanin patsasta, Kaarina Maununtyttären hautamuistomerkkiä ja monta muuta yhteistä hanketta.

Avainsanat: #historia #Kaarina #Porthan

Viikon turkulainen Matti Vapaavuori

  Suomen ensimmäinen nukkumatti Tälle viikolle sattuvaan unikeopäivään liittyen voidaan viisastella, että Turku on ollut edelläkävijä monessa asiassa, myös nukuttamisessa-

Lue lisää

Viikon turkulainen Aliisa Soini

  Aliisa on altaiden perhonen  Uintihelteet, lopultakin. Useimmat meistä  pulahtavat altaaseen tai  luonnonvesiin vilvoitellakseen, mutta on heitäkin, jotka uimasilleen heittäytyessään 

Lue lisää

Viikon turkulainen Jukka Heikkilä

  Jukka Heikkilä on jätehuollon kunkku Topinojan jätekeskuksen nurkilla taidetaan syyskuussa nautiskella kakkukahvit. Lounais-Suomen Jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilällä tulee silloin

Lue lisää


Näytä kaikki yritykset