Impivaaran uimahallin kahvio on paljon muuta kuin pelkkä kahvio
Liikuntaa, hyvää terveyttä sekä nautinnollisia ruokahetkiä. Nämä nousivat ajatuksissani pintaan kun tapasin Susannan Impparin kahvilassa. Susanna on suomenmestaruudellakin palkittu ravintola-alan huippuosaaja. Kahden nuoren miehen äitinä hän vaihtoi reilu kolme vuotta sitten kiireisen ravintola-alan joustavampaan työhön Otava-kahvilaketjussa vastaten Impivaaran kahvilan toiminnasta, Samppanlinnan maauimalan kahviosta sekä Kaupunginsairaalan lounaskahvilasta. Hän osallistuu myös uusien työntekijöiden perehdyttämiseen, päävastuun siitä kuitenkin ollessa toisilla. Kysyessäni mikä Otava-kahviloissa on parasta, hän vastaa: ”Otavassa otetaan työ tosissaan, unohtamatta työn rentoa ja iloista otetta”.
Susanna itse lataa akkujaan matkustelemalla perheen kanssa, ulkoilemalla, musiikkia kuuntelemalla, uimalla sekä punttisalilla. Pitkään hän seurasi lasiseinän takaa kuntosalikävijöitä kunnes itse siirtyi salin puolelle myös, todeten sen paikaksi, jossa on helppo nollata arjen haasteet.
Uimahallin kahvio on kehittynyt valtavasti viime vuosina. Aamuvirkuille on tarjolla maittava aamiainen, puuroa unohtamatta, ja se tarjoaa hyvää polttoainetta päivän askareisiin. Lounaaksi maanantaista torstaihin tarjoillaan maistuva soppa/salaattilounas. Suuren suosion on saanut lauantaisin ja sunnuntaisin tarjoiltava lounasbrunssi, lapsiperheiden suursuosikki, nakkeja unohtamatta. Kuntosalivieraat sekä uimarit tarvitsevat proteiinia, niinpä kahviossa on oma osasto proteiinitankkausta varten. Miltä maistuisi lämmin munkki ja kahvi? Otavan munkit paistetaan paikallisesti, näin niiden tuoreus sekä herkullinen maku on aina taattu. Mikäli uikkarit ja uimalasit unohtuivat kotiin ei hätää, sillä niitä voi myös ostaa paikan päältä.
Impivaaran uimahallissa tapahtuu. Uimahallissa vierailee päivittäin 2000-3000 kävijää. Kesäkuun alussa on valtakunnallinen nuorten Rollo-tapahtuma, joka kokoaa yhteen noin 1200 nuorta kuusipäiväiselle leirille. Silloin riittää vauhtia ja iloista polskintaa altaissa.
Miltä kuulostaa lasten synttärit uimahallissa? Ohjelma järjestetään aina koulutetun ohjaajan valvonnassa. Uidaan, leikitään, hypitään hyppytornista ja syödään synttärisankarin toivomusten mukaan koristellussa tilassa. Lastenkutsut kestävät reilun kaksi tuntia, minkä aikana vanhemmat ovat vapaita käymään vaikka kuntosalilla.
Tykypäivien järjestäminen uimahallissa on myös hyvä idea. Kaupunki huolehtii sen varauksista neuvottelutiloineen ja Otava-kahvila järjestää maittavat syötävät. Hallilla on myös säännöllistä kilpailutoimintaa. Tällöin ruokailuun katetaan pöytä jopa 300 ruokavieraalle.
Erityisesti sain hyvän mielen siitä, miten palveluja on kehitetty Turun seudun ihmisille. Täältä Otava-kahvilat sai lähtölaukauksensa, vesipallo-miesporukan aloitteesta. Hyvä turkulainen yrittäjyys!
#salaattipoyta#maukkaatmunkit#aamiaisbrunssi#otavakahvilat#impivaaranuimahalli#
Teksti: Petri Hyrsky
Prigi – painamista, 3D-tulostusta ja erikoisosaamista Turusta
Turkulainen Prigi on yritys, jossa perinteinen paino-osaaminen ja uudempi digitaalinen tekeminen kulkevat rinnakkain. Prigi tunnetaan erityisesti erikoispainamisosaamisestaan ja poikkeuksellisista
Ilmalämpöpumppu – järkevää säästöä ja mukavuutta koteihin
Ilmalämpöpumpuista on tullut viime vuosina yksi suosituimmista kodin energiaratkaisuista myös Turun seudulla. Syyt ovat selkeät: energian hinnan vaihtelut, asumiskustannusten nousu
Osallistu Pegasus lounasarvontaan
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1371648791426257&set=a.659858589271951
Uskalla yrittää. Aloita pienestä, ajattele isosti.
Yrittäjyys – mahdollisuus rakentaa tulevaisuutta omilla ehdoilla Yrittäjyys tarjoaa mahdollisuuden yhdistää intohimo, osaaminen ja merkityksellisyys. Nyt, kun maailma muuttuu nopeasti,
Airisto – Turun ainutlaatuinen merellinen keidas
Airisto on Turun ja Kaarinan edustalla sijaitseva laaja saaristoalue, joka tarjoaa upeita merimaisemia, luonnonrauhaa ja monipuolisia vapaa-ajan mahdollisuuksia aivan kaupungin
Rokotepalvelun Sanna antaa ajankohtaisia rokotevinkkejä
Turun Rokoteklinikalla voit hoitaa rokotesuojan nopeasti ja helposti kuntoon, satoi tai paistoi! Aukiolo: Kristiinankatu 6 / Eerikinkatu 20, 20100


