Kuinka pitää huolta ympäristöstä kotona? 7 vinkkiä
1. Älä tuhlaa vettä
2. Sammuta tarpeettomat valot
On tärkeää olla tietoinen energiakustannuksista. Emme tarkoita tällä vain rahaa, vaan myös sen aiheuttamaa saastumista. Suosittelemmekin sammuttamaan valot lähtiessäsi huoneesta. Toinen yleisesti käytetty vaihtoehto on korvata tavalliset hehkulamput energiansäästölampuilla. Säästät näin rahaa ja pidät samalla huolta ympäristöstä.
3. Valitse paikallisia sesonkiruokia
4. Jätteiden lajitteleminen on keino pitää huolta ympäristöstä
Kierrättäminen on yksi parhaista tavoista pitää huolta ympäristöstä. Se ei rehellisyyden nimissä vaadi edes kovinkaan paljon aikaa tai vaivaa. Koko perheen on hyvä kierrättää yhteistuumin, jotta lapsetkin oppivat siihen ja tekevät näin oman osansa.
5. Kodin lämpötilan säätäminen on keino pitää huolta ympäristöstä
6. Valitse uudelleenkäytettäviä tuotteita
Vältä ostamasta kertakäyttöesineitä. Miksi käyttää paperiliinoja, jos voit pestä ja käyttää uudelleen kangasliinoja? Tiedosta, että jokainen käyttämäsi paperiliina on peräisin kaadetusta puusta. Sama koskee muoviastioita sekä muita kertakäyttöesineitä, kuten paperisia tuotteita lasten syntymäpäiväjuhlissa. Liika paperin käyttö ei ole hyväksi ympäristölle.
7. Käytä uudelleen ja kierrätä
Lojuuko kotonasi tyhjiä lasipurkkeja, joille et keksi mitään käyttöä? Voit tehdä niistä pieniä valoja. Oletko kerännyt paljon säilyketölkkejä? Voit askarrella lastesi kanssa ja käyttää tölkkejä kynätelineinä.
Vaihtoehtoja on loputtomasti vanhojen tavaroiden uusiokäyttöön.
Lähde: Askel Terveyteen
Millan mielestä on aina kiva tulla töihin

Tapaan Milla Talosen viihtyisän hurmaavassa Kahvila Kisällissä, joka sijaitsee 1850-luvulla rakennetussa puutalossa aivan Luostarinmäen museokorttelin vieressä Vartiovuorenkadulla Turussa. Milla
Viikon turkulainen Kalervo Väänänen

Saaristomeri pelastuu Väänäsen opein Turun yliopiston rehtorina kymnmenvuotisen uran tehnyt Kalervo Väänänen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan eläköitymisensä jälkeen.
Star Tours -Matkoja vuodesta 1986

Olemme henkilökohtaiseen palveluun ja helppoon asiointiin panostava matkatoimisto. Järjestämme pakettimatkoja ympäri vuoden sekä Suomeen että ulkomaille, aina päivän mittaisista
Muutami asioi ku tapahtus 1.6

🇫🇮 Suomen tapahtumia 1. kesäkuuta: 🔹 1906 – Suomeen säädettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus (voimaan 1.6.) Vaikka laki
Kesäloma alkaa kouluissa

Helatorstai meillä ja muualla

🇫🇮 Helatorstai vanhoissa suomalaisissa perinteissä Vaikka helatorstai on kristillinen juhla, siihen on Suomessa yhdistynyt esikristillisiä kevätperinteitä, etenkin maaseudulla. Tässä