Kuningasroolien basso syntyi Martin raunioille
Stålarminkatu 39:ssa pidetyissä ristiäisissä ei heinäkuussa juotu kahvia, tuo juoma kuului vielä ankaran säännöstelyn piiriin. Sota oli takana ja moni kohta Martinmäestä vielä raunioina. Poliittisesti aika oli kuumaa. Vallankumous oli lähellä, ainakin jos sitä kysyttiin Turun telakan kovimmilta kommunisteilta. Siihen joukkoon kuului vastasyntyneen isäkin. Poikavauva sai nimekseen Matti, sukunimi on Salminen.
Kun Matti alkoi Maire-äitinsä kannustamana harrastaa musiikkia, ei isäukko Heikki ilahtunut. Hän piti kaikenmoista laulun lurittelua turhana hömpötyksenä. Erityisen karsaasti hän katsoi sitä, että oppaana laulutaiteen polulle oli Aune Kuparinen, sotilaskotiyhdistyksessä toiminut ja muutenkin maanpuolustushenkinen Turun Työväen Lapsikuoron johtaja, jonka Eino-puoliso oli Laivaston soittokunnan kapellimestari. Heikille oli rankkaa se, että poika lauloi vappuisin kuorossa Urheilupuistossa sosiaalidemokraattien juhlassa, vaikka isä kuunteli puheita Kupittaalla, punaisempien punalippujen alla. Heikin mielestä pojan olisi pitänyt keskittyä ”oikeaan” ammattiin, mutta kummoistakaan puuseppää Matista ei tullut.
Loistelias basso ja maailmanluokan oopperan kuningasroolien tulkki tuli. Tuli myös Laivaston soittokunnan solisti moniin komeisiin kesäkonsertteihin. Menestyksen myötä isän asenne pehmeni ja isän ja pojan välit olivat lopulta vallan mainiot.
Avainsanat: #Kupittaa #urheilu
Viikon turkulainen Kalevi Rothberg
Kalevi Rothberg (vas.), Erkki Välilä, Jorma Saarinen, Kurt Nordanberg, Anneli Saaristo ja Reino Kotaviita keikalla Turun linnassa vuonna 1980. Kalevi
Viikon turkulainen Ilkka Joukanen
Joukanen on viihtynyt joella, ilmassa ja Puutorilla Ilkka Joukanen on ollut ravintola-alalla pian viisi vuosikymmentä ja niistä kolme yrtittäjänä.
Viikoin turkulainen Olli Järvenkylä
Olli samoili Aurajoella 30 vuotta Suomen saloilla retkeillyt luontomies, eräopas ja tietokirjailija Olli Järvenkylä on lähtöisin Järvenpäästä, mutta asettunut
Viikon Turkulainen Reima Nurmikko
Kuva: Turun Seutusanomat/Janica Vilen Reima Nurmikko on haahkojen emo Helsingissä jo 75 vuotta sitten syntynyt, mutta Turun piirustuskoulun kautta 1970
Viikon turkulainen Jenna Saario
Kultahattu Jenna Saario Siinä, missä jäällä kiekkoileva TPS on viime vuosina rämpinyt, on salien parketeilla säihkytty. ja legendoja syntynyt.
Viikon turkulainen Ville Viitanen
Ville Viitasen juhlaseminaari Meri-Karinassa oli onnistunut tilaisuus. Se sai päivänsankarin ilmeen muikeaksi. Viisikymppisellä Villellä on omat saappaat Kun Ville