Turun Yrittäjät palkitsee vuosittain yhden ansioituneen yrittäjän Suomen Yrittäjien myöntämällä Yrittäjäristin timanttiristillä. Palkinto jaettiin Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa. Tänä vuonna gaalan lavalla kuultiin 60 vuoden yrittäjätoiminnasta palkitun Parturi-Kampaamo Raija Laineen yrittäjätarina. Raija perusti parturi-kampaamon vuonna 1965 Turun keskustaan vain 18-vuotiaana.
– Yrityksen perustamisajoista herää mieleen totta kai kauhea jännitys, koska uutta opittavaa oli paljon. Koska minulla ei ollut aikoinaan mitään kaupallista kokemusta, niin paljon piti kysyä muilta. Kaikki on tullut opittua kantapään kautta ja nyt opetankin alalle opiskeleville yrittäjyydestä kaiken mitä tiedän, Raija kertoo.
Elämäntyönä uusien parturikampaajien opettaminen
78-vuotias Raija Laine tekee edelleen 40 tuntisia työviikkoja kampaamolla sekä konsultoi, luennoi ja opettaa tulevia alan ammattilaisia ja yrittäjiä. Yrittäjä kertoo alan kehittämisen ja opettamisen olevan intohimo ja elämäntyö. – Oppilaan opettaminen vaatii keskittymistä, sitoutumista ja suurta ajallista panosta, ja sitä opetusta teemme ilmaiseksi oman työn ohella. Raija työllistää jatkossakin alan ammattilaisia ja jatkaa elämäntyötä opettamisen ja alan kehittämisen parissa. Koulutuksesta ja opetussuunnitelmasta Raijalla olisi paljon sanottavaa. – Olen opettanut jo 55 vuotta. Oppilaat tulevat ammattikoulusta hyvin raakana radalle, eivätkä ole valmiita työelämään. Toivoisin hartaasti opetussuunnitelmaan liittyen syvempää yhteistyötä alan
ammattilaisten ja yrittäjien kanssa.
Turun Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Rantanen kertoo timanttiristin olevantunnustus poikkeuksellisesta sitoutumisesta, asiakaspalvelusta ja esimerkillisestä työstä. – Raijan panostus kantaa paitsi Raija Laineen omassa liikkeessään myös koko turkulaisessa yrittäjäyhteisössä. Hän on esikuva monelle yrittäjälle: sydämellinen, ahkera ja arvostettu, kertoo Turun Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Rantanen. Kun Raijalta kysyy, mitä ajatuksia tunnustus herättää, hän herkistyy ja kertoo,
– Tuntuuhan se niin valtavan hyvältä, että minut, pienyrittäjä, huomioidaan näin. Alkaa tulla itku kurkkuun. Onhan se melkoinen ylpeyden aihe, että 60 vuotta olen tätä liikettä pyörittänyt.
Julkaisijana Turun Yrittäjät Ry. Teksti: Karoliine Sirvidas
Jasmin Kettunen – sydämellä johtava tekijä Taiteen talossa
Jasmin Kettunen toimii Taiteen talo -alueella Tähti kahvilaravintoloiden päällikkönä, vastaten useista kohteista ja niiden arjen sujuvuudesta. Pitkän uran palvelualalla
Niko Laine -nuoruuden energiaa ja vahvaa tekemistä
Niko Laine – nuorta energiaa ja jatkuvaa kehittymistä asuntokauppaan Niko Laine toimii myyntineuvottelijana RE/MAX Ainoa -tiimissä. Hänen tekemisessään yhdistyvät nuoruuden
Viikon yrittäjän Olli Hörkön arjessa yhdistyvät tekninen osaaminen, nopea reagointi ja asiakaslähtöinen palvelu.
Kun apua tarvitaan nopeasti – ja se myös saadaan Kaikki alkoi tilanteesta, joka on monelle tuttu: tekniikka pettää, eikä
“Mikä arvonlisäveroton siivous oikein on?” – selvitimme asian
Moni suomalainen maksaa siivouspalveluista enemmän kuin olisi tarpeen – usein ihan tietämättään. Halusimme ottaa selvää, mistä arvonlisäverottomassa siivouksessa on kyse
Raisiossa pitkään toiminut Kone-Viitasalo on nyt nimellä Oikea Konekauppa
Raisiolainen osaaminen kasvaa valtakunnalliseksi – Oikea Konekauppa palvelee nyt koko Suomea Raisiossa pitkään toiminut Kone-Viitasalo on ottanut uuden suunnan
Wulff Works yhdistää oikeat tekijät ja työpaikat tehokkaasti sekä vastuullisesti
Wulff Works on kotimainen henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa henkilöstövuokrausta ja rekrytointipalveluja yritysten muuttuviin tarpeisiin. Toiminnan periaatteena on yhdistää oikeat tekijät